Äijänsuon sydän takaisin paikoilleen

22.11.2012

Suomalainen katsomokulttuuri on ottanut isoja harppauksia eteenpäin lähivuosina niin jalkapallon kuin jääkiekon parissa. Perinteisen kannattamisen lisäksi vaihtoehdoksi on myös tullut niin sanottu moderni katsomokulttuuri, jonka tunnistettavia piirteitä ovat riippumattomat kannattajaryhmät ja organisoitu äänekäs katsomotoiminta.

Äijänsuolla on kautta historian ollut vähintäänkin kohtuullisen hyvä tunnelma. Erilaisia ryhmittymiä on Äijänsuolla nähty Raumam Boikien lisäksi muun muassa opettajakoulutuslaitoksen opiskelijoista koottu ryhmä, joka piti takavuosina tunnelmaa yllä hallissa. Erilaisia ryhmittymiä syntyy ja kuolee, mutta Äijänsuon tunnelman kannalta kaikkein olennaisin asia ja fiiliksen ydin on seisomakatsomo. Seisomakatsomosta on aina lähtenyt fiilis, joka on tuonut pieneen ja tiiviiseen halliimme sen uniikin tunnelman. Seisomakatsomo on Äijänsuon sydän.

2000-luvun puolivälin jälkeen Rauman Lukko teki päätöksen siirtää seisomakatsomo pois päädystä nykyiselle paikalleen hallin pohjoispäädyn sivustalle. Samalla jotain olennaista kuoli Äijänsuolta. Rehellisesti voi myöntää, että Äijänsuo ei ollut enää sama paikka tunnelmaltaan. Lähellekään.  Siitä oli tullut steriili.  Tunnelma oli kaukana esimerkiksi vuoden 2005 playoff-sarjan mylvinnästä kun päädyssä sijaitseva seisomakatsomo tervehti iloisesti HIFK:n päävalmentajaa Pentti Matikaista.

Huonoista ratkaisuista syntyy usein jotain hyvääkin. Raumam Boja syntyi osana tätä tyytymättömyyttä.

Tällä hetkellä nykyisen seisomakatsomon hyvä puoli on se, että sen kapasiteetti on hyvä ja riittävän iso Raumalle. Huono puoli seisomakatsomossa on sen sijainti. Se on kuuluvuuden ja näkyvyyden kannalta huonoin mahdollinen paikka hallissa. Seisomakatsomo on montussa, kapealla kaistaleella ja ääni kuolee nopeasti. Rajat katsomotoiminnan kehittymiselle tulevat nopeasti vastaan.

Seisomakatsomon rakenne on myös kannattajatoiminnan näkökulmasta surkea – pitkä ja kapea katsomo. Tilannetta voisi katsoa ison orkesterin kapellimestarin näkökulmasta : miten ohjaat muusikoita kun he ovat sijoittuneet pitkälle ja kapealle käytävälle?

Raumalla on vuosien varrella kotiyleisön äänekkäin osa sijoittunut nykyiseen Foster´s päätyyn. Lisäksi miltei poikkeuksetta jääkiekossa kotijoukkueen kannattajat ovat siellä päädyssä mihin kotijoukkue kaksi erää hyökkää. SM-liiga organisaatioista muun muassa Jokerit, Blues ja TPS ovat ymmärtäneet kannattajakatsomoiden merkityksen ja ovat rakentaneet kannattajille katsomot hallin päädystä. Hyvä tunnelma tuo ihmisiä hallille.

Rauman Lukko joutuu tietysti vastuullisena organisaationa miettimään asiakkaidensa tyytyväisyyttä. Saavutetuista eduista on tunnetusti kaikkein vaikein luopua. Toisaalta muutosten tapahtuessa on aina ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä tilanteeseen. Kaikkia ei voi yksinkertaisesti miellyttää ja isomman edun edessä on oltava rohkeita tekemään ratkaisuja.

Mikä siis on tuo muutos? Se on seisomakatsomon palauttaminen D-päätyyn (D1-katsomoon) Äijänsuolla.

D1-katsomossa on monta kausikorttilaista, jotka eivät varmasti mielellään vaihtaisi tuttua ja turvallista paikkaansa. Ymmärrämme sen. Uskomme, että heille kuitenkin löytyy korvaavat paikat hallista. Ennen kaikkea nyt olisi mahdollista korjata miltei kymmenen vuotta sitten tehty virhe ja palauttaa äänekäs, kaikkien raumalaisten kannattajien seisomakatsomo päätyyn. Nykyisen seisomakatsomon tilalle voisi rakentaa uuden istumakatsomon, josta on hyvät olosuhteet seurata peliä.

Muutos ei olisi kaikille helppo hyväksyä, mutta seuraukset olisivat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä äärimmäisen positiiviset. Ettei jää vain puheen tasolle : Raumam Boja sitoutuvat auttamaan muutostöissä.

Mitä mieltä sinä olet?

11 thoughts on “Äijänsuon sydän takaisin paikoilleen

  1. Kyllä koko halli on ollut seisoma katsomoa aluksi
    Mikäli halutaan paras kannustus joka vaikuttaa vierasjoukkueisiin niin heidän vaihtoaition takana on seisomakatsomolle paras paikka

  2. Ensimmäisen kerran Äijänsuolla oltuani (1985) koko pääkatsomosivu ja Nortamonkadun puoleinen pääty olivat seisomakatsomoa, eikä toisessa päädyssä ollut katsomoa lainkaan. Istumakatsomona oli toinen pitkä sivu, jonka katsomo-osa oli vielä selvästi matalampi kuin nykyään. Lukko voitti 8-5, yleisöä oli jotain 5500 ja tunnelma katossa.

    Se muisteloista, ehdotus on hyvä.

  3. Jutusta saa kuvan, että seisomokatsomo olisi kautta aikojen ollut tuossa nykyisen D1-katsomon kohdalla. Itse muistan hämärästi, kun sekä päätykatsomon että nykyisen seisomakatsomon tilalla oli pelkästään istumapaikkoja. Seisomakatsomo oli pieni kaistale kohdassa, jossa nykyisin on D4-katsomo. OKL:n keltaisten haalarien kantajat sen sijaan taisivat pitää meteliä istumakatsomossa, hallin vastakkaisessa päädyssä Lukon pukukopin lähettyvillä. Näihin verrattuna nykyiseen tilanteeseen täytyy kai olla tyytyväinen?

    • Seisomakatsomo ei ole ollut kautta aikojen, mutta jo 1980- ja 1990-lukujen taitteessa oli päädyssä. Verrattain pitkästä ajasta on kysymys. Oman muistikuvani mukaan opiskelijat olivat nykyisen seisomakatsomon kulmaosiossa.

      Historiaa ja nykyisyyttä ajatellen paras katsomo kannattajatoiminnalle ja kuuluvuudella on ehdottomasti päätykatsomo.

      • Kylläkyllä, menee muistikuvat näköjään vähän ristiin. Tuo on kyllä totta, että paras paikka seisomakatsomolle on hallin pääty.

        Hyvää pöhinää olette saaneet aikaiseksi. Joulun aikoihin pitäisi päästä taas pitkästä aikaa paikan päälle katsastamaan meininki!

  4. Mites tuo hallin kapasiteetti sitten olis nykyiseen verrattuna? Enemmän vai vähemmän? 5400 on mun mielestä ihan hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *