Kannattajan todellinen superviikonloppu koittaa pian: perjantaina 2.11. Lukko kohtaa ässät Satakunnan derbyssä porin isomäen tekojääradalla. Heti seuraavana päivänä eli lauantaina 3.11. saapuu Jokerit idylliseen pikkukaupunkiimme Raumalle. Tätä parempaa syytä ulkopaikkakuntalaisilla ei ole tulla kotipaikkakunnalle! Jatka lukemista
Aihearkisto: Ajankohtaista
Boja kiilasi toiseksi Satakunnan Paras -kilpailussa
Raumam Boja -kannattajaryhmä arvioitiin toiseksi Satakunnan Paras yhteishengen rakentaja 2012 -kisassa. Ensimmäiseksi sijoittui n. puolen miljoonan euron budjetilla operoiva porispere -festivaali.
Kiertueen aikana tuhannet ihmiset saivat pohtia, mikä tai kuka on Satakunnan Paras 2012 yhteishengen, identiteetin tai imagon rakentaja? Raumam Boja toteutti aiemmin keväällä todella pienen budjetin videon youtubeen, jossa kannattajaryhmän jäsenet laulavat Satakunnan laulua Vanhassa Raumassa. Syyskuuhun mennessä ns. hardchorus-videota oli katsottu yli 20 000 kertaa.
Linkki uutiseen: http://www.satakuntaliitto.fi/Ajankohtaista/
Kiitokset kaikille meitä muistaneille ihmisille!
”Sinikeltainen Satakunta!”
Kannattajien kiirastuli
Kun joukkue avaa kautensa kuudella tappiolla, pettymys kannattajien keskuudessa on järkyttävä. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Miksi menestys aina karttaa meitä? Olisinpa jäänyt tänäänkin kotiin. Jatka lukemista
Ei määränpää vaan matka sinne
Jälleen tiistaina tuhannet raumalaiset kapuavat ylös hallinmäkeä ollakseen osa perinteisen seuran historiaa. Heitä ei voi syyttää hännystelijöiksi sillä edellisestä ja ainoasta mestaruudesta tulee kohta kuluneeksi 50 vuotta. 
Raumalaista kiekkoyleisöä voi syyttää vain jääräpäisyydestä ja uskollisuudesta omaa seuraa kohtaan. Mistään muualta Suomesta ei löydä yhtä uskollisia kannattajia kuin täältä. Vaikka huonoina hetkinä raumalaiset voivat osoittaa pettymyksensä joukkueelle tai kirota ääneen, se ei kerro heidän aikeistaan hylätä seura. Se viestii vain siitä raastavasta tuskasta, jonka tappio synnyttää. Oma seura on kuitenkin oma seura tappioidenkin hetkellä.
Vielä koittaa meidänkin aika, jolloin tappiot ja tuska saavat merkityksen. Raumalaisen kiekkoyhteisön tie on pitkä ja kivinen, mutta onneksi sitä ei tarvitse sentään yksin kulkea.
Tärkeintä ei ole määränpää vaan matka sinne. Kuljetaan se yhdessä.
Raumam Boja
Kauden avausottelun (Lukko-Ässät 14.9.2012) tifon ”making of video”
Raumam Boja toteutti kauden avausottelussa, paikallisderbyssä Lukko-Ässät ison tifon. Jättitifon tekeminen työllisti useita boikia useiden päivien ajan. Kokonaisaika nousi satoihin työtunteihin.
Tifojen merkitys kannattajille on suuri. Usein kysytään, että miksi uhrata niin paljon aikaa, ainoastaan muutaman minuutin tai sekuntien vuoksi. Meille tifo ei ole mikään ”tuote”, jonka arvo on mitattavissa työtuntien ja materiaalikustannusten summalla. Tifo on kannattajien rakkaudenosoitus seuralle ja kannattajatoiminnalle, samalla se luo vastuuta ja yhteisöllisyyttä kannattajien kesken.
Suuri kiitos tifoprojektia avustaneille! Video on omistettu kaikille sinikeltaisille!