Osa meistä voi sanoa syntyneensä Rauman Lukon kannattajaksi. Joku on saanut kannattajuuden lahjana äidin maidosta ja joku toinen on tehnyt valinnan jossain vaiheessa elämäänsä. Todella harva meistä on kuitenkaan nähnyt seuran syntymän ja kantanut sen värejä alusta asti. Niilo Koivukoski on.
Niilo oli armeijan palveluksessa Rauman Lukkoa perustettaessa ja heti alusta asti Niilo seurasi Lukon otteita. Niilo kävi myös ahkerasti Äijänsuolla katsomassa pelejä sekä luonnollisesti Lukon otteita seurattiin myös vierasotteluissa. Iän karttuessa Niilo ei ole enää käynyt Äijänsuolla, mutta seuraa Lukon otteluita ahkerasti radion kautta nappi korvassaan.
Kannattajayhteisön arvostaman selostajan Risto Leinon työstä Niilolla on selkeä kanta : ”Tulinen selostaja, tarinaa tulee kuin pyssyn luodista.”
Niilo on nähnyt seuran syntymisen, satojen pelaajien kantaneen sinikeltaisia värejä, kymmeniä toimitusjohtajia sekä seuran nousut ja laskut. Yksi asia on kuitenkin ollut läsnä koko matkan ajan : rakkaus seuraan ja sinikeltaisiin väreihin.
Raumam Boja kannattajayhteisö halusi muistaa Niiloa kannattajan elämänmittaisesta matkasta.
Näin kunniakkaaseen sadan vuoden ikään päässeestä miehestä tuli Boika.
Hieno juttu! Isäni oli perustajajäsen, minulla on vielä muutamia Talolan Sisun lehtiä ja jäsenkortteja tallella.