Raumam Boja: Mainokset vähentävät urheilutapahtuman arvoa

18.1.2013
Kannanotto 18.1.2013

Olemme turhautuneita mediakuutiolla näytettävien mainosten määrään. Mediakuution tulisi ensisijaisesti tarjota yleisölle itse ottelutapahtumaan liittyvää videokuvaa. Nykyisellään mediakuution käyttö on kuitenkin kääntynyt täysin päinvastaiseksi: se tarjoaa yleisölle kaupallisia tiedotteita ja vasta toissijaisesti palvelee itse urheilua.

Olemme huolestuneita Rauman Lukon ottelutapahtumasta vastaavien työntekijöiden arvostuksesta matsin tunnelmaa kohtaan. Jo sinällään SM-liigan mainoskatkot tappavat pelin intensiteetin, minkä lisäksi lähes jokainen, lyhytkin pelikatko täytetään mainoksilla.

Ymmärrämme, että mainostulot sekä sponsorisopimukset ovat välttämätön osa urheiluseurojen taloutta. Emme kuitenkaan suostu hyväksymään mainosten nykyistä määrää. Ennen kauden alkua käydyssä kehityskeskustelussa Raumam Bojille luvattiin mainosten määrän vähenevän. Lupausta ei ole pidetty.

Syksyn aikana olemme nähneet, kuinka ottelun erotuomari odottaa mainosten loppumista, jotta itse peli saadaan jatkumaan. Viimeisimmässä ottelussa mainokset pyörivät jo pelin ollessa käynnissä. Mielestämme kaupallisuus on viety liian pitkälle. Lätkä on parasta paikan päällä juuri tunnelman takia.

Raumam Boikien ehdotus: Arvostakaa urheilutapahtumaa ja antakaa yleisölle mahdollisuus päästä mukaan ottelun tunnelmaan.

Päätty ast,
Raumam Boja
raumamboja@gmail.com

8 vastausta artikkeliin ”Raumam Boja: Mainokset vähentävät urheilutapahtuman arvoa

  1. minä olen ehdottomasti sitä mieltä että niitä mainoksii tulee aivan liikaa pelissä, kun sinne ollaan jääkiekkoo tultu katsomaan eikä mainoksia. kannatan ehdottomasti mainokset pois peli ajalta näyttäis vaikka erä tauvolla niitä mainoksiaan

  2. Hei,

    no sopisiko kaikille sellainen ratkaisu, että mainoksia vähennetään esim. 25% ja pääsylippujen hintoja korotetaan tätä vastaavalla summalla? Kaikki hyvin, asia loppuun käsitelty 😉

    • Olisin valmis maksamaan 100% enemmän, jos minun ei tarvitsisi katsoa urheilutapahtumassa minuuttiakaan mainoksia.

  3. Mielestäni Lukko-IFK ottelussa oli mukavaa ku pelikatkolla näytettiin kuvaa katsomosta jossa eri ikäiset katsojat vilkuttivat hymyssä suin.. 🙂 Lisää sellasia.. 🙂 Ja Eiköst yhten kauten ollu se huutoskaba..? mink Lukkofanit tais voittaakki sillo? pari kautta sitte..? Rauman bojilta JÄLLEEN hyvä kannanotto asiaan!!

  4. Eikös tässä olisi paikka näyttää ryhmän voima? Buuaus aina mainoksen aikana saa varmasti kyseisen yrityksenkin miettivän toisen kerran oman mainoksensa tuomaa lisäarvoa. Ei muuta kuin kädet kohti taulua ja valtava buuaus päälle niin uskon homman muuttuvan jo viikossa.

  5. Lukon myyntiväki on innostunut isoista screeneistä keskustassa ja pääväylän varrella jo valmiiksi, joten miksei hommata halliin joko a) näyttö kaukalon laitaan kuten Oulussa tai b) näyttöä katsomokaiteeseen kuten parissa muussa SM-liigahallissa. Olisi saumaa myydä uutta mediatilaa mainostajille ja samalla pyhittää kuutio palvelemaan halliin tulleita katsojia pelitapahtumilla ja tunnelman luomiseen. Eräs ulkopaikkakuntalainen Äijänsuolla peliä katsomassa ollut katsoja totesi säälivänsä Cheerleadereitä, kun he eivät pääse tanssimaan milloinkaan musiikin tahtiin, vaan äänimainoksilla täytetään kaikki mahdolliset katkot. Uudet näytöt kehiin ja mainokset niihin! Ugh!

  6. Meillä Nordiksella aivan sama ongelma. Koomisinta tässä on katsella, kuinka cheerleaderit tanssivat mainosten tahdissa. Mainosten tilalle joko musiikkia, tai, jos on kunnollista fanikulttuuria (mitä meillä (IFK) ei enää ole vaikka kuinka yritämme) niin äänentoistolaitteet kiinni ja fanit chanttaa sinne tunnelmaa. Hyvä kannanotto. Pitääkähän hauskaa katsomossa!

Vastaa käyttäjälle Aku Harjunpää Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *