Rauman Lukko ja kannattajat yhdessä kehittämään kannattaja- ja katsomokulttuuria

Uusi kannattajahuivi

Uusi kannattajahuivi

Äijänsuolla on perinteisesti ollut hyvä tunnelma. Raumalainen kiekkoyhteisö suhtautuu intohimoisesti jääkiekkoon, mutta äänekäs ja iso seisomakatsomo on ollut tärkeä vaikuttaja tunnelman syntymisessä. Parhaiten seisomakatsomon tunnelma syntyy päätykatsomossa.

Rauman Lukko lähtee kehittämään raumalaista katsomokulttuuria yhdessä kannattajien kanssa kaudelle 2013 – 2014. Äijänsuolle rakennetaan ensi kaudeksi uusi seisomakatsomo. Nykyisistä länsipäädyssä olevista B2 ja B3 -katsomoista tulee noin 1000 henkilöä vetävä kannattajakatsomo. Nykyinen seisomakatsomo penkitetään ja kulmassa sijaitsevasta seisomakatsomosta tulee vieraskannattajien katsomo. Jatka lukemista

Uskottava kannattajatoiminta ja seura – mikä on hyvää yhteistyötä

TPS:n uusi kannattajakatsomo.

Suomalaisessa jääkiekkokentässä vuosi 2012 on merkittävä ainakin katsomokulttuurin osalta. Positiivisia merkkejä katsomokulttuurin kehittymisestä ja jopa harppauksista on nähtävillä monella eri paikkakunnalla Suomessa. Mainittakoon, että esimerkiksi Helsingissä Jokeri-kannattajien Eteläpääty ry jatkaa kasvamistaan ja tuloksena Eteläpäädyn käyttöön otettiin lisää katsomotilaa. Turussa on seuran puolesta aktivoiduttu ja perustettu kannattajille oma seisomakatsomo, johon voi ostaa edullisesti kausikortin. Seura jopa hakee avoimesti kannattajatoiminnalle vetäjiä. Mistä tässä kaikessa on kysymys? Miksi seurat ovat myös aktivoituneet katsomokulttuurin kehittämisessä? Jatka lukemista

Meillä on yhä unelma

Lukko juhli vuonna 1963. Kuva : Ylen arkisto.

Vuonna 1963 Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy piti kuuluisan ”Ich bin ein Berliner” – puheensa Berliinin muurilla. Vuonna 1963 kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King piti kuuluisan ”I have a dream” puheensa Washingtonissa. Vuonna 1963 Rauman Lukko voitti toistaiseksi ainoan Suomen mestaruutensa Äijänsuolla. Mestaruudesta tulee kuluneeksi tulevalla kaudella 2012-13 viisikymmentä pitkää vuotta. Martin Luther Kingin yhtä vanhan puheen tavoin voimme sanoa ”We have a dream”. Jatka lukemista

Game Seven: Yhdessä ylpeänä!

Rauman Äijänsuolla taistellaan tänään elämästä ja kuolemasta. Voitolla joukkue selvittää tiensä välieriin, tappion kohdatessa kesäloma kutsuu. Rauman Bojat ­– niminen kannatusryhmä debytoi perjantaina Äijänsuolla saaden positiivista palautetta katsojilta, mistä johtuen Rauman Bojat iskee maanantaina uudelleen kauden tärkeimpään peliin. Tällä kertaa Rauman Bojat tuo stadionille laulujen lisäksi myös hieman väriä.He haastavat kaikki Lukkokannattajat tukemaan rakasta seuraamme iskulauseella:”Yhdessä seisomme, yhdessä kaadumme!”.Toivomme kaikilta faneilta rohkeaa osallistumista Jatka lukemista