Ei ole poikia tai tyttöjä – on ainoastaan boikia

8.3.2012

Raumam Boja – kannattajayhteisö on kasvanut kauden aikana muutaman henkilön kaveriporukasta aidoksi kannattajayhteisöksi, joka on noussut yhdeksi maan aktiivisimmaksi kannattajaseuraksi.

Viime aikoina Raumam Boja – kannattajayhteisöön on liittynyt myös yhä enemmän naispuolisia kannattajia. Raumam Boja – nimi onkin tässä suhteessa hieman harhaanjohtava, sillä yhteisön tarkoituksena ei ole poissulkea, vaan tempaista mukaan uusia kannattajia.

Jääkiekko on miesten laji?

Usein arkikielessä törmää väitteeseen, että urheilukulttuuria ja etenkin jääkiekkoa pidetään usein ”miesten” lajina. Sama väite toistuu puhuttaessa urheilun kannattamisesta. Tämä on yleistämistä, joka ei vastaa ollenkaan totuutta.

Kannattajayhteisön tuore jäsen Santtu kertoo, että hän näkee, että naiskannattajiin suhtaudutaan kahdella eri tavalla. Santun mukaan jääkiekko on perinteisesti miesten seuraama laji ja että naisilta ehkä odotetaan voivottelua ja silmien kiinni laittamista taklaustilanteissa. Toisaalta Santun mielestä: ”…jotkut miehet osaavat ottaa naiset jääkiekkoihmisinä siinä missä muut miehetkin, mikä tekee siihen osallistumisesta hyvin helppoa.”

Yhteisön toinen uusi jäsen Jenni on törmännyt myös samanlaisiin asenteisiin. Muun muassa vastikään Jenni joutui vastaamaan kysymykseen: ”Ymmärrän kyllä, että miehet hurahtavat jääkiekkoon ja joukkueeseen, mutta naiset?”.  Jennin mielestä tämä on naisten aliarvioimista. Hänen mielestään naiset hurahtavat jääkiekkoon siinä missä miehetkin.

Raumam Boja tuonut iloisuuden ja hauskuuden katsomoon

Santtu ja Jenni ovat molemmat liittyneet Raumam Boja – kannattajayhteisöön samoista syistä. Heidän mukaansa Raumam Boja on tuonut uutta ja modernia kannattajakulttuuria ja etenkin iloisuuden sekä hauskuuden katsomoon.

”Mielestäni Raumam Bojat täyttää ”täydellisen fanikulttuurin” kriteerit; seuran tukeminen äänekkäästi ja näyttävästi, hauskanpitäminen yhdessä sekä loppuun asti jatkuva kannustus, oltiin sitten häviollä tai voitolla 100-0.”, toteaa Jenni.

Raumam Boja rohkaisee kaikkia iästä tai sukupuolesta riippumatta aktiiviseen kannattamiseen ja toivottaa kaikille maailman naisille oikein mahtavaa naistenpäivää!

Raumam Boja

Katso haastattelu: ”Kui flikoist tuli Raumam boikki?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *