Oman kylän Otto

27.10.2011

Otto Honkaheimo, Kuva: Ari Anteroinen

Raumam Boikatte toimittajat tapasivat luonnikkaan Otto Honkaheimon Vanhan Rauman sydämessä Kontion kahvilassa. Kahvikuppien äärellä vaihdettiin kapteenin kanssa muutama ajatus elämän tärkeimmästä asiasta, jääkiekosta.

 

PRONSSILLA OLI MERKITYSTÄ

Aluksi käännettiin ajatukset hetkeksi viime kauteen.

Mikä merkitys viime kevään pronssimitalilla on sinulle?

-Pronssilla oli iso merkitys pitkän korpivaelluksen jälkeen. Mitali kuvasti hyvin koko kautta: aluksi peli oli puuroa, mutta paransimme peli peliltä. Keväällä olimme parhaimmillamme niin kuin kuuluukin olla.

Joko mitali on löytänyt tiensä takan reunalle?

– Heh, mitali taitaa olla vielä naftaliinissa vaimon vanhempien luona mutta löytää kyllä tiensä arvoiseensa paikkaan. Viimeistään sitten vuosien päästä, kun niitä mitaleita on tullut lisää.

SYLKYKUPISTA SUOSIKIKSI

Otolta usein kysytään, onko hän kokenut aikasemmilla kausilla olevansa sylkykuppi kriittisen raumalaisyleisön kynsissä. Otto ei täysin allekirjoita näkemystä vaan miettii, olivatko yleisön odotukset häntä kohtaan silloin täysin realistiset

– En tiedä mitä minulta tuolloin odotettiin. Odotettiinko minusta kiekollista liideriä, uutta Bobby Orria tai Janne Niskalaa? Tein kentällä omaa juttuani parhaani mukaan ja kaikkia se ei selvästi miellyttänyt. Toisaalta en itsekään tuolloin tietänyt täysin vahvuuksiani kiekkoilijana. Yritin ehkä sellaisia asioita, jotka eivät olleet minulle luontaisia. Olen kyllä kehittynyt paljon noista ajoista ja tiedän osaamisalueeni jääkiekkoilijana paremmin. Sanoisin kuitenkin, että aika vähän koin olevani mikään sylkykuppi. Eikä arvostelu lopulta minuun suuremmin vaikuttanut. Olen aina sanonut, että jokaisella maksavalla asiakkaalla on oikeus ilmaista mielipiteensä. Minulle riittää, että oma joukkueeni arvostaa tekemistäni.

 

Olet selkeästi noussut monien raumalaisten suosikkipelaajaksi vakuuttavilla otteilla. Oletko huomannut arvostuksen nousun?

– Kyllä sen huomaa ihan julkisuudessakin. Pienistä asioista sen havaitsee. Yleisöltä saa suoraa palautetta, kun tekee asioita oikein.

 Mikä on itseluottamuksen merkitys jääkiekkoilijalle?

– Itseluottamus on kaikkein tärkein asia. Ilman itseluottamusta peli on varovaista ja ratkaisut kentällä heikkoja. Helposti huono itseluottamus näkyy myös liiallisena yrittämisenä. Mitä rennompi fiilis on, sitä paremmin se näkyy kentän molemmissa päissä.

Voiko itseluottamusta harjoitella, kuten esimerkiksi laukausta tai fysiikkaa?

– Kun itseluottamus on huono, pitää palata perusasioiden ja arkirutiinien ääreen. Siihen ei ole olemassa mitään taikatemppuja. Pienet asiat pitää tehdä paremmin ja itseluottamusta on lähdettävä rakentamaan pienistä asioista, esimerkiksi antamalla se helppo syöttö onnistuneesti. Vapaa-ajalla sitten kaikki ajatukset käännetään pois jääkiekosta.

Olet matkalla kohti yhden kauden piste-ennätystäsi. Mitkä syyt tähän ovat vaikuttaneet?

-Siihen on vielä kahdeksan pistettä matkaa, joten ei vielä paukutella henkseleitä. Pelasin mielestäni jo viime kaudella hyvin, mutta se ei niinkään näkynyt pisteissä lukuunottamatta pudotuspelejä. Tällä kaudella olen päässyt pelaamaan paljon ylivoimaa, mikä on tietysti näkynyt myös pisteissä. Pisteet eivät aina kerro, miten hyvin pelaaja on rooliaan nähden pelannut. Mutta onhan se selvää, että pisteet lämmittävät henkilökohtaisesti ja tuovat lisää itseluottamusta.

 

SEURAVALINTAAN VAIKUTTAVAT MONET ASIAT

Moni asia vaikuttaa jääkiekkoilijan päätökseen, kun agentit esittelevät sopimustarjouksia. Otolla on helppo työ luetella asiat, jotka painavat hänen puntarissa eniten.

– Ensimmäinen asia on ehdottomasti valmentaja. Valmentajan täytyy haluta pelaaja joukkueeseen. Lisäksi valmentajalla pitää olla pelaajalle hyvä rooli tarjolla. Se on ykkösasia. Toinen asia on olosuhteet, jotka minulle ja perheelleni luvataan. Kolmanneksi tärkeimpänä Otto mainitsee sopimuksen. -Kyllä palkka ja sopimuksen pituus luonnollisesti painavat valintaa tehdessä.

Millainen Rauma on paikkakuntana pelaajan näkökulmasta?

– Rauman hyvä puoli on se, että Lukko on lähes jokaisen raumalaisen huulilla. Jääkiekko kiinnostaa ihmisiä Raumalla. On aina positiivista, kun puhutaan jääkiekosta, vaikka välillä asia onkin negatiivista. Mielestäni on vain positiivista, kun lähikaupassa ihmiset tulevat kommentoimaan sitä, miten pelit ovat menneet. Se kuuluu asiaan.

– Rauma on myös perheelliselle erinomainen paikka asua. Etäisyydet ovat pieniä ja täällä voi rauhassa liikkua lasten kanssa. Toki sinkkumiehille pitää olla ohjelmaa ja tekemistä. Toisaalta jääkiekkoilijan arki on tiivistä, eikä sillä pitäisi olla suurta vaikutusta makaako välipäivänä sohvalla New Yorkissa vai Raumalla. Raumalla myös organisaation taustat ovat kunnossa.

Sinulla ei ole ensi kaudesta sopimusta Rauman Lukon kanssa ja olet sanonut haluavasi pelata ulkomailla. Mikä on tilanne tällä hetkellä?

– Haluaisin tosiaan pelata tulevaisuudessa ulkomailla hyvässä liigassa. Olisi hienoa nähdä mihin rahkeeni riittävät tasokkaassa sarjassa. Se on kuitenkin vielä epäselvää, tapahtuuko pelaaminen ulkomailla jo ensi kaudella vai vasta viiden vuoden päästä.

VALMENTAJALLA JA PSYYKKAUKSELLA ISO MERKITYS

Eri valmentajilla on omat tapansa rakentaa peliä. Valmentajilla on erilaiset pelikirjat, fyysiset harjoitteet ja he painottavat eri asioita harjoittelussa. Miten tärkeänä koet valmentajan ns. psyykkaustaidon?

– Jokaisella valmentajalla on oma tyylinsä valmentaa. Jotkut valmentajat ovat ehdottomia ja jotkut valmentajat taas antavat pelaajille enemmän vapauksia. Pelaajasta saa eniten irti, kun toisinaan kehuu. Ihmisiä pelaajatkin ovat ja tarvitsevat positiivista palautetta siinä missä kritiikkiäkin. Sellaista normaalia vuorovaikutusta. Pelaajat ovat ammattilaisia ja osaavat kyllä ottaa vastaan palautetta.

– Mentaalipuolella on suuri merkitys. Vaikka asiat lähtevät pelaajista itsestään, on valmentajan kuitenkin osattava heittää bensaa liekkeihin, kun on sen aika.

Tiedätkö jo, kuka on Lukon ensi kauden valmentaja?

– En tiedä. Samat huhut olen varmasti kuullut kuin tekin.

KAPTEENI PUKUKOPISSA JA KENTÄLLÄ

Mitä ominaisuuksia kapteenilla tulisi olla?

– Kyllä kapteenin pitää olla kaikkien kaveri, tai ainakin yrittää olla. Pitäisi tulla toimeen kaikkien kanssa. Kentällä tulee näyttää esimerkkiä. Kapteenin tulee laittaa kentällä itsensä aina likoon.

Kuka on esikuvasi kapteenina?

– Minun aikana kapteeneina Lukossa ovat olleet vuorollaan Eepi, Saarelan Pahi, Laaksosen Antti ja Pera. Kaikki ovat olleet niin liideripelaajia kuin myös kapteeneita.

-Jokainen on erilainen persoona. Toinen on hieman suulaampi kuin toinen. Esimerkiksi Eepi oli aika hiljainen kapteeni pukukopissa. Mutta kun hänellä oli jotain sanottavaa, niin kaikki kyllä varmasti kuuntelivat. Kapteenin tulee ensin ansaita joukkeen luottamus ja arvostus ennen kuin häntä todella kuunnellaan.

Kerro jotain Lukon pukukoppitunnelmasta.

– Itse olen siellä paljon äänessä ja heitän kuittia joka suuntaan. Pukukoppihuumori on tärkeä osa joukkueen yhteishenkeä. Pakko mainita myös Twitteri eli Jasun Juhani, josta on vauhdilla kasvamassa liideri myös pukukopissa. Tosin hän on matkinut siinä myös aika paljon minua. Heh! Myös Aallon Teemu kokeneena sotaratsuna antaa paljon hyviä vinkkejä nuorille pelaajille.

Mikä on joukkueen tavoite tällä kaudella?

– Ensiksi kuuden parhaan joukkoon ja hyviin asemiin pudotuspeleihin. Ja kyllä tarkoitus olisi pronssimitalia lähteä kirkastamaan eli finaalipaikka.

Miten koet uusien vahvistusten saapumisen Lukkoon?

– Tuntuu hyvälle, että seurajohto vahvistaa joukkuettamme. Varsinkin nyt, kun Tukonenkin on sairaana, tarvitsemme maalintekovoimaa. Lähtökohtaisesti Melin tuo sitä ja Robarkin on päässyt hyvin mukaan.

Loppuun vielä keventävä kysymys. Mitä on tapahtunut, jos aamulla saman peiton alta löytyy Otto Honkaheimo, Jari Korpisalo ja Seppo Mäkelä?

– Huh huh. Mitäpä tuohon nyt keksisi? Todennäköisesti Buena Vistassa on ollut aika kostea ilta. Seppo on lähtenyt sieltä mukaan, mutta mistäköhän se Korpisalo on kaivettu messiin… Se on varmaan pelastettu ganaalista hukkumiselta ja vedetty tukasta rannalle. Toivottavasti taju on mennyt sen jälkeen, eikä muista mitä on tapahtunut (naurua).

Raumam Boja kiittää Ottoa ajasta ja vinkkaa kaikille, että perjantaina Lukko-Ässät – matsissa on luvassa Otolle yllätystä niin katsomossa kuin jälkipeleissäkin Fox-baarissa. Tulkaa kaikki paikan päälle katsomaan, mistä on kyse.

2 vastausta artikkeliin ”Oman kylän Otto

Vastaa käyttäjälle RB_Joona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *