Satoja tunteja työtä seuran hyväksi

25.2.2013

Raumam Boja kannattajayhteisö toteutti Sinikeltainen areena – katsomotapahtuman Satakunnan paikallisottelussa Lukko-Ässät (23.2.2013). Sinikeltainen areena oli jatkumo viime vuoden tapahtumaan. Täksi vuodeksi panoksia oli hieman korotettu.

Maalasimme käsin tuhat kaksikeppistä, hankimme kymmeniä jättilippuja ja ripustimme kaksi suurta tekstibanderollia seuran tueksi. Verrattuna viime vuoden tapahtumaan, työmäärä oli huomattavasti suurempi. Tifon keskeisenä ideana oli, että tapahtuman jälkeen yleisö ja etenkin nuoremmat kannattajat, voisivat ottaa lippuja mukaansa kotiin ja käyttää kaksikeppisiä vastaavissa otteluissa. Näin ollen loimme samalla sinikeltaista väriä myös tuleviin kohtaamisiin. Erityisesti mieltä lämmitti, että myös porilaiset fanit ottivat sinikeltaisia lippuja mukaansa.

Työmäärä oli valtava, mutta yhteisön lukuisat aktiivit tekivät innolla talkootyötä. Joukkuetta tervehti jäälle tullessa mykistävä kaksikeppisistä, lipuista ja banderolleista koostuva sinikeltainen meri. Äijänsuon yleisö otti erinomaisesti osaa tapahtumaan. Tunnelma oli mahtava. Kiitos siitä.

Kentällä tapahtuneet asiat eivät tällä kertaa edesauttaneet tapahtuman onnistumisessa. Se on osa urheilun raadollisuutta ja samalla ihanuutta.

Tärkeintä on kuitenkin kannattajien viesti joukkueelle. Katsomotapahtumat, tifot ja arkipäiväinen kannustus tehdään rakkaudesta seuraan ja joukkueen tueksi.

Se on paljon tärkeämpää kuin yhden ottelun lopputulos.

2 vastausta artikkeliin ”Satoja tunteja työtä seuran hyväksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *