Kiitos

1.2.2013

FB profiilikuvaRaumam Boja on riippumaton kannattaja- ja katsomokulttuuria edistävä yhteisö. Alusta asti olemme uskoneet asiaamme ja toimineet määrittelemiemme arvojen mukaisesti. Kuten kaikki yhteisöt ja järjestöt, olemme myös tehneet joitakin virheitä. Olemme oppineet virheistämme ja kehittäneet toimintaamme entisestään. Olemme saaneet työstämme paljon tukea ja luottamusta, niin kotipaikkakuntamme sisältä kuin muualtakin Suomesta.

Olemme  kiitollisia kaikesta tuesta.

Saimme Rauman kaupungilta itsenäisyyspäivän juhlissa Liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinnon, Rauman Lukolta vuoden Sinikeltainen kannattaja – palkinnon, Rauman Urheilutoimittajien ry:ltä Vuoden urheiluteko – palkinnon, Lounais-Suomen urheilugaalassa Urheilukulttuurin edistäjä – palkinnon ja kaiken lisäksi raumalaiset äänestivät Raumam Boja – yhteisön Vuoden raumalaiseksi.

Tunnustukset kertovat meille, että yhteisöllisyyttä rakentamalla voimme edelleen kehittää katsomokulttuuria ja tukea paikallisia urheiluseuroja. Ilman ympäröivän yhteisön tukea on mahdotonta kehittää yhteistä asiaa ja vahvistaa urheilun merkitystä yhteiskunnassa.

Tulevaisuuden tavoitteemme on, että puhutaan ensisijaisesti raumalaisesta katsomokulttuurista sekä Äijänsuon huikeasta tunnelmasta. Suuret muutokset eivät tapahdu vuoden tai kahden aikana, vaan työ vaatii pitkäjänteisyyttä. Kannattaja- ja urheilukulttuurin kehittäminen Raumalla ei kuitenkaan saa olla ainoastaan Raumam Boja – yhteisön vastuulla, vaan tarvitsemme siinä jokaisen intohimoa.

Yhdessä ja ylpeänä,

Raumam Boja

3 vastausta artikkeliin ”Kiitos

  1. Totta joka sana!!

    Kerran Lukko-fani, aina Lukko-fani. On ollut hienoa havaita miten, katsomo- ja fanikulttuuri on mennyt Raumalla eteenpäin. Olkaatte siitä ylpeitä. Kun vielä ittellekin saisi kaulaansa tuollaisen Rauman Boja-sinikeltaisen kaulahuivin.
    T: Lukko-fani vuosimallia -66 Loimaalta

  2. Raumam Boja! Kiitos jokaiselle aktiivisesta mukanaolosta. Ikifanin sydän on tuntenut syvää kiitollisuutta kentän yli vilkaistuani. On helppo sitoutua johonkin tekoon tai asiaan, mutta olla mukana 100 % kaikissa koti-otteluissa ja melkein kaikissa vierasotteluissa – se on jo miehen työtä. Vaikeissa otteluissa tuntee aidosti sen tuskan, jota pelaaja tuntee – kun onnetar (taikka erotuomari) on kääntänyt selkänsä eikä mikään onnistu. Silloin on kannustuksen paikka, sen Te Pojat olette tällä kaudella hoitaneet kiitosta ansaitsevalla tavalla. Vielä ei kausi ole ohi, on pronssipelin vuoro, onko vastustaja Porista tai Jyväskylästä, sen näemme lähipäivinä. Toivottelen jo nyt LUANIKAST REISSU! Terveisin helimon inga

  3. ONNEKSI OLKOON SANOO KAUAN SITTEN LUKOSSA PELANNUT – HYVIN KAUAN SITTEN – ESKO VUORIO JA TOIVOO OIKEAN PELAAMISEN JATKUVAN AINAKI LOPPUOTTELUUN ASTI . KERRAN LUKOSSA, AINA AINAKIN KANNATTAJA !! NIIN SE VAIN ON, VAIKKA KONTAKTIT OVATKIN KADONNEET KUN MERIKOSKEN KALLEKIN KUOLI.

    TOIVOTUKSI N JA TERVEISIN ENT. LUKON ” MALLIPOIKA ” !! ESKO VUORIO

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *