Tää on meidän yhteisö

 

pronssiloppuKausi on saatu päätökseen. Kannattajatoiminnan näkökulmasta kausi alkoi paattimatkalla poriin ja päättyi näihin kuviin. Iso kiitos kaikille mukanaolleille. Koimme ikimuistoisia vierasreissuja ja liikutimme enemmän kannattajia ympäri Suomen kuin koskaan.

Kotokulmassa oli paljon uusia kasvoja mukana aktiivisessa toiminnassa ja katsomo antoi hienon tuen joukkueelle kauden aikana.

Lyömme toukokuussa kauden pakettiin ja kesällä mietitään ensi kauden katsomon sijaintia.

Raumam Boja tekee myös matkan Tommi Kovasen jäähyväisotteluun Rauman Lukkoa vastaan 1.8.2014 (Pitsiturnaus 8.8.2014). Matkaan sisältyy kuljetukset Mikkeliin ja takaisin, matsilippu sekä hotellimajoitus. Reissu tulee olemaan erittäin edullinen ja 200 ensimmäistä mahtuu mukaan. Olette kaikki tervetulleita. Ilmoittautumisinfo tulee myöhemmin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Yhdessä ylpeänä,

RB

Kuva : Ari Lehtimäki

Vahvemman seuraidentiteetin puolesta

ELO_2490Seuran toimitusjohtajan viime aikojen todella heikot ratkaisut ovat päällimmäisenä mielessä, kun kevään tosipelit koittavat. Joukkueen menestyksellä ei ole mitään merkitystä, jos seurayhteisö kaukalon ympärillä ei ole sellainen yhteisö jolle haluaa oman tukensa antaa. Jatka lukemista

Jääkiekon kannattajayhteisöt: Liigan perustuttava avoimeen ja urheilulliseen liigajärjestelmään

Jääkiekon SM-liiga Oy ja Suomen Jääkiekkoliitto ry tiedottivat torstaina 19.12.2013 Liigan uudesta sarjajärjestelmästä, jolla on suuri merkitys suomalaisen jääkiekkoilun tulevaisuuteen. Liigakarsinnoista tullaan luopumaan ja mahdollinen nousu Mestiksestä tulee tapahtumaan “lisenssipohjaisen järjestelmän” kautta.

Tammi-helmikuussa 2014 Mestiksestä nostetaan yksi joukkue kabinettipäätöksellä liigaan. Uuden sarjajärjestelmän myötä liigaan nousu tulee perustumaan Jääkiekon SM-Liiga Oy:n ja Suomen Jääkiekkoliitto ry:n näkemykseen, kenellä on tarvittava taloudellinen ja urheilullinen perusta liigaan nousemisesta.

Organisoidut kannattajaryhmät tekevät paljon työtä luodakseen katsomokulttuuria ja kiihkeää tunnelmaa jääkiekkoareenoille. Voima tähän työhön tulee rakkaudesta omaa seuraa kohtaan, mutta myös urheilun tuomista ääripään tunteista, tappion aiheuttamasta pettymyksestä ja voiton riemusta.

Me vastustamme sellaista sarjajärjestelmää, joka ei perustu urheilulliseen menestykseen. Suljetun sarjan ongelmat, kuten merkityksettömät pelit ja joukkueiden tyhjennysmyynnit, vievät jääkiekkoyleisöltä kipinää urheilun intohimoiseen seuraamiseen ja vaikuttavat kielteisesti koko urheilulajin kehitykseen.

Liigan on perustuttava avoimeen urheilulliseen menestykseen.

Me emme hyväksy suljettua liigaa ja kabinettipäätöksiä.

Avoimen liigan puolesta

BB07 (Espoo),G-kulma (Hämeenlinna), Eteläpääty (Helsinki), Etulinja (Pori), Osasto 41 (Tampere), Poromafia (Oulu), Raumam Boja (Rauma), Red Army (Vaasa), TPS-kannattajat (Turku),Willimiehet (Lappeenranta) ja Ääriliike (Lahti).